Yölintu Etanaorkesteri Lyrics

Oli Markku ja Sauli syntynyt navettaan
Sontaruuman nurkkaan puhtaan ruskeaan
Sieltä lähtivät kaupungiin
Äiteemuorikin itki siin
Etanaiset hyvästi kun heitettiin
Oli Mauri ja Jouni jo symelmatkallaan
Kaupungista maalle Maurin mummolaan
Siinä matkalla kohdattiin
Kaaliviinit hörpättiin
Etanaiset sinut kaupat heitettiin.

Kun pienessä kännissä sienellä laulettiin
Kaaliviinit kurkkuun kaikki kaadettiin
Torvi isokenkäinen melkein talloi allein sen,
Jounin pienen sienen viereen sammuneen
Kai viiden hullun voimalla kannattaa
Humppabändi muiden harmiks perustaa
Siitä kättä heitettiin
Jouni suojaan kannettiin
Aamun tullen viulukauppaan rynnättiin.

Kun viisi etananpoikaa päätti humppabändin perustaa,
Suomi-neitoo edustaa ja maailanki valloittaa
Risut maassa katkeilee
Männyn kävyt sinkoilee
Humppabändi lauteilla kun virnuilee

Kun viisi etananpoikaa ensivalssin ajan tanssittaa
Ensin toiset valittaa
Sitten kaikki valittaa
Farkun housut ratkeilee
Viulun kielet katkeilee
Ei se haittaa vaikka lavat tyhjenee

Tuli keittäjä toinen ja kiertue suunnaton
Kaikki huomas että täähän hauskaa on
Silti koskaan uudestaan
Samaan paikkaan soittamaan päästetty ei heitä eikä laulamaan
Tuli lintu jo yöllä se etanat suihin söi
Viulut voitolla se kirpparille möi
Sieltä jälleen uudestaan etanat käy ostamaan (HÄHÄHÄÄ)
Ja tanssipaikkaan soittamaan

Kun viisi etananpoikaa päätti humppabändin perustaa,
Suomi-neitoo edustaa ja maailanki valloittaa
Risut maassa katkeilee
Männyn kävyt sinkoilee
Humppabändi lauteilla kun virnuilee

Kun viisi etananpoikaa ensivalssin ajan tanssittaa
Ensin toiset valittaa
Sitten kaikki valittaa
Farkun housut ratkeilee
Viulun kielet katkeilee
Ei se haittaa vaikka lavat tyhjenee

Kun viisi etananpoikaa ensivalssin ajan tanssittaa
Ensin toiset valittaa
Sitten kaikki valittaa
Farkun housut ratkeilee
Viulun kielet katkeilee
Ei se haittaa vaikka lavat tyhjenee

Farkun housut ratkeilee
Viulun kielet katkeilee
Ei se haittaa vaikka lavat tyhjenee
Ei se haittaa vaikka lavat tyhjenee

See also:

77
77.116
Jdu cestou necestou Lyrics
Dru Hill Baby I'm Sorry Lyrics